tiistai 23. syyskuuta 2014

KUISTILLA

Kuisti on suomalaisissa puutaloissa tyypillinen pääovea suojaava rakennelma. Kuistin pääasiallinen tehtävä on suojata kulkua, mutta se on ollut perinteisesti myös omistajan aseman ja varallisuuden osoitin. Nykyisenkaltaisia kuisteja jotka ovat kuin huone talon edessä, rakennettiin ensimmäisen kerran virkataloihin 1600-luvulla. Maalaistaloissa umpinainen kuisti yleistyi 1800-luvulla. Kuistista voidaan käyttää myös nimitystä "porstua". 
Näin kertoo meille Wikipedia. :)

Meidän taloomme ei kuisti kuulunut automaattisesti, vaan sen sai valita lisäosista. Meille oli selvää, että haluamme ehdottomasti lämpimän kuisti. Varsinainen eteinen olisi tosi tukkoinen, jos kuistia ei olisi. Ja kaikki hiekka, lika ja märkyys tuntuisi levittäytyvän koko kotiin, jos kengät ja ulkovaatteet riisuttaisiin eteisessä. 
Halusin kuistille matalan tason/penkin. Penkille voi istahtaa laittamaan kenkiä jalkaan tai pukemaan pientä lasta.
Kuistin penkille istahdetaan myös ystävien ja tuttavien kanssa, jotka "pikaisesti" poikkeavat, jonkin asian vuoksi, ihan vaan nopeasti käymään... :)
Parhaimmillaan pikaiset kuulumiset on venyneet 2,5 tuntiin!
Mies aina ihmetteleekin, etteikö sohvalla olisi mukavampi istua ja juoruta. :D

Tason alla on jokaiselle oma laatikko, jossa säilytetään kaikki päähineet, kaulaliinat ja käsineet. Tosin pienimmän asusteet säilytetään tason päällä olevissa "tähtiämpäreissä". 


Vastakkaisella puolella on hieman korkeampi taso laatikoineen, sekä kaappi takeille. 
Pienimmän takit roikkuvat aika usein puunaulakossa, nopeasti saatavilla.


Verhoja en ole toistaiseksi halunnut kuistin ikkunoihin. Kuistin neljä ikkunaa tuovat ihanasti valoa, enkä halua verhoja eteen. Ehkä mieli saattaa joskus muuttua ja haluankin verhot ikkunoihin. Se ei ole sitten suuri homma kiinnittää tankoja ja hankkia sopivat verhot.


Ostin elokuussa Lyhtytalon Outlet-myynnistä katosta roikkuvat pallolyhdyt.
Pari päivää sitten saimme ne kiinnitettyä kattoon. Ja ne on ihanat!
Tunnustan olevani intohimoinen kynttilän polttaja. 
Tuikkuja ja kaiken kokoisia pilarikynttilöitä kuluu vuoden aikana lukemattomat määrät.



Tasolla olevan ison marokkolais-tyylisen lyhdyn ostin myös samaisesta Outletista.
Lyhtyyn sopii isokin kynttilä, mutta tavallisen pienen tuikun kanssa lyhdyn kauneus tulee esiin parhaiten. 
Alhaalta tuleva valo saa kuviot heijastumaan kauniisti seinälle. 



Pienimmän jo nukkuessa, mies ja teini laittoivat iltapalaksi patonkeja.
Ihana tuoksu leijailee nenään. 
Suostisikohan ne syömään mun kanssa kynttilän valossa...? :)

Tunnelmallista illan jatkoa!

T











perjantai 19. syyskuuta 2014

IHANA SAUNAMÖKKI

Yksi ihminen, joka on ollut vahvasti läsnä koko elämäni ajan, on ihana, kaunis serkkuni M.
Olemme syntyneet kolmen päivän ikäerolla. Olemme olleet lähes aina yhdessä. 
Välillä enemmän ja välillä vähemmän. 
Opiskeluaikoina asuimme yhdessä ja se vasta kultaista aikaa olikin... :)
Vain kerran vissiin tuli erimielisyyksiä voiveitsen kohtalosta, muuten olemme olleet hyvinkin sopuisa parivaljakko.

Muutama vuosi sitten serkkuni rakensi miehensä kanssa talon aivan minun vanhempiani vastapäätä. 
Jokaiseen Pohjanmaan reissuun on mahdutettu iloinen jälleentapaaminen. Silloin nauru ja puhe raikuu, me kun ei olla aivan hiljaisimmasta päästä, ainakaan yhdessä. 
Voidaan puhua mistä vaan, miettimättä, että mitähän toinen nyt ajattelee. 
Hän on sielunsiskoni. <3 

Otin muutaman kuvan heidän ihanassa saunamökissään. Mökki on rakennettu takapihalle, lähes joen rantaan. Saunatilojen lisäksi mökissä on takkahuone pienine keittiöineen. Mökin ympärille on rakentumassa vielä iso terassi, joka kiertää koko mökin. Palju, joka löytyy mökin takaa, upotetaan myös terassiin. 

Tässäpä kunnon kuvapläjäys! 











Tässä myös muutama pieni kuva serkkuni kauniista, avarasta ja valoisasta kodista.




Ikkunasta pilkistää pikkuisen saunamökkiäkin. :)



Kiitos murunen, kun sain käydä teillä kamerani kanssa heilumassa! <3

T




torstai 18. syyskuuta 2014

ROTUMAILLA



"...Alakaa peellä, loppuu aalla, hianoo olla Pohojammaalla..."

Tehtiin pienimmän kanssa vajaan viikon reissu lakeuksille, mummolaan. 
Se on se paikka, missä näkee aina kauas. Pystymetsää ja laakeeta peltoo... :)
Mies ja teini jätettiin tällä kertaa kotiin -kouluun ja töihin.

Reissu oli aivan ihana, mutta toisaalta myös kovin outo. En ole tainnut käydä lapsuudenkodissani reiluun 13 vuoteen ilman esikoista. Koko ajan tuntui, että jotakin puuttuu. <3




Olen muuttanut vuonna 1995 pois Pohjanmaalta. 
Joka kerta, kun sinne palaan, tunnen tulevani kotiin.
Vaikka paikka onkin minulle tärkeä ja niin suuri osa minua, siellä asuu paljon tärkeitä ihmisiä; omat vanhemmat, veli perheineen, isovanhemmat, hurja määrä serkkuja ja muita sukulaisia, ystäviä... En silti usko, että olisin koskaan paluumuuttaja. 
Toki koskaan ei pidä sanoa, ei koskaan. :) 

Ollaan kotiuduttu niin hyvin tänne Etelä-Suomeen, pääkaupunkiseudun kupeeseen, pienehkölle paikkakunnalle. Täällä on myös ennestään tuttuja pohjalaisia ja myös paljon sellaisia, joihin olen vasta täällä tutustunut ja heistä on tullut lähtemätön osa elämääni. <3 
Väitän, että kyllä pohojalaanen toisen pohojalaasen tunnistaa!

Toki koti-ikävä välillä vaivaa ja olisi ihanaa ja toisaalta myös paljon helpompaa, jos sukulaiset olisivat lähempänä. Etenkin, kun mies reissaa paljon työn vuoksi ympäri maailmaa, apu, tuki ja seura olisi välillä tarpeen. Onneksi on ystäviä!
Myös lasten vuoksi olisi ihanaa, jos asuttaisiin lähempänä isovanhempia ja muita sukulaisia. Minulla on suuri suku, serkkujakin on 29. Muistan miten pienenä oli aina serkkuja ympärillä ja leikkikaverina. Omilla lapsillani lähimmät serkut on 400 km päässä. Aika surullistakin. 


Ikävää kuitenkin lievittää useat käynnit vuoden aikana Pohjanmaalla ja sieltä myös saadaan suht usein tänne vieraita. 
Ovet on avoinna, tervetuloa vaan sukulaiset ja ystävät! :)

T






keskiviikko 10. syyskuuta 2014

MEIDÄN KEITTIÖ

 Kun rakensimme taloamme vuonna 2010-2011, oli päätökset sisustuksesta aika pitkälle minun vastuullani. Keskustelimme tietenkin valinnoista yhdessä mieheni kanssa ja kysyin aina hänen mielipidettään asioista. 
Toki vastaus oli usein se perinteinen: "Tosi kiva, mutta saat sä päättää..."

Eniten mies otti osaa keittiön sisustukseen. Edellisen asuntomme keittiö oli todella pieni ja onneton. Mies esitti tulevaan keittiöömme kaksi toivetta/vaatimusta: riittävästi tilaa ja iso saareke. 
Hän sai molemmat.

Keittiömme on siis tilava ja sieltä löytyy paljon säilytystilaa. (Myös kaikille niille "miljoonille kipoille ja kupeille, joille ei varmasti oo ollu käyttöä kymmeneen vuoteen...!" Niinpä!)
Keittiö on yhtenäistä tilaa ruokailutilan ja olohuoneen kanssa, yhteensä vajaat 60m2. 

Halusimme kaappeihin ehdottomasti valkoiset ovet ja tummat tasot ja rungot. Nyt jos tekisin keittiön uudelleen, saattaisin vaihtaa tasot ja rungot hieman vaaleampaan sävyyn.
Keittiökalusteet, kuten myös kaikki muutkin kotimme kiinteät kalusteet, tilasimme minun setäni firmasta. 
Kaapistojen ovet ovat kiiltävän valkoiset ja sileät. Peiliovia emme oikeastaan edes miettineet. 
Kaikki koneet on Siemensin. Hankimme ne messuilta yhtenä pakettina jo hyvissä ajoin. Sopimukseen kuului, että säilyttävät koneitamme omassa varastossaan niin kauan, kuin on tarve. Olisi ollut aika ongelmallista säilyttää niitä keskellä rakennustyömaata. Rakennuspölyä pyyhin vielä puoli vuotta muuton jälkeenkin monesta paikasta, vaikka kaikki paikat oli siivottu viimeisen päälle ennen muuttoa. Koneet tuotiin meille siinä vaiheessa, kun muu keittiö oli lähes kokonaan asennettu.

Uuni ja mikro on integroitu kalusteisiin, samoin astianpesukone on nostettu ylemmäs. Myös roskikset ja pieni kierrätyspiste on ergonomisesti ylälaatikoissa. Turhat kumartelut on minimoitu.

Olemme olleet alusta asti erittäin tyytyväisiä keittiöömme. Silti molemmilla oli tunne, että jotain vielä puuttuu...

Nämä kuvat on otettu maaliskuussa 2011, kun olimme juuri muuttaneet.
Kuvat ovan "hieman" sumeita. Taidettu ottaa vanhalla kännykällä...




Tuntuu ihan hassulta katsoa näitä ylempiä kuvia. Keittiö tuntuu niin tyhjältä ja paljaalta.

Kolme vuotta tässä asuttuamme, päätimme, että nyt viimeistellään keittiö. 
Tein sedälleni tilauksen ja vappuna vanhempani tulivat uusien keittiön "osien" kanssa.
Lisäsimme ikkunan alle pitkän tason, jossa voi istua. Tason alle tuli laatikot.
Myös kulmapaloja piti hiukan muokata.

Suunnilleen tältä meidän keittiössä näyttää nyt.






 Ison saarekkeen ympärille mahtuu monta kokkailijaa. Myös leipomiset sujuu hyvin tässä.

Yleensä arkisin kaikki syövät aamupalansa saarekkeen ääressä, jokainen, kun nousee ja lähtee päivän touhuihin eri aikaan. Ainoastaan pienin syö ateriansa ruokapöydän ympärillä, koska saareke on liian korkea hänen tuolilleen. Toki joskus on ihan huisin jännää, kun saakin syödä aamu- tai välipalan veljen kanssa yhdessä isolla tuolilla istuen! :)



Päivittäinen nappi!
Isälle kaikki kahvit ja espressot, äidille cappuchinot ja teinille Tazzat.



Vaikka kaappien ovet ovatkin korkeakiilto valkoiset, niiden pitäminen puhtaana on helppoa. Aluksi ajattelin, että kaikki sormenjäljet näkyvät niissä, mutta yllätyinkin positiivisesti, kun näin ei ollutkaan.
Kylmälaitteet ja astianpesukone ovat rosteriset. Niissä taas näkyy kaikki! Jatkuvasti saisi olla pyyhkimässä. Tai jos antaisikin olla, siitä voisi sitten myöhemmin katsoa meidän 2 veen pituuskäyrää... :D

Tuo lisäosa keittiöömme on tuntunut alusta asti toimivalta. Ihan kuin se olisi aina ollut siinä. Keittiöstä tuli nyt paljon ehjempi kokonaisuus ja paljon kodikkaampi. 

Meillä vietetään tosi paljon aikaa keittiössä, etenkin, kun se on yhtä avointa tilaa olohuoneen ja ruokailutilan kanssa, tuntuu, että kaikki on lähellä koko ajan.

"Keittiö on kodin sydän" -niin totta tuo vanha sanonta!

T





keskiviikko 3. syyskuuta 2014

VAJA

Viime syksynä, eräänä viikonloppuna, isäni kävi rakentamassa meille pienen vajan tontin nurkalle. 
Vajassa säilytämme polttopuita. 
Aiemmin säilytimme puita (lähinnä rakennusaikaista jämäpuuta) autotallissamme. Autotallissa ei saisi suuria määriä puita säilyttää ihan jo paloturvallisuudenkin vuoksi. 
Meillä toki puut olivat kuivia, mutta kosteat puut, joita säilytetään seinää vasten, eivät taatusti tee hyvää rakennuksen rungolle. 
Vajan paikasta oli aluksi hiukan keskustelua, mutta päädyimme sijoittamaan sen tontin nurkkaan, kodinhoitohuoneen oven/terassin läheisyyteen. Talvella on helppo kipaista hakemaan täydennystä puukoriin nopeasti.


Viime viikonloppuna teimme pienen polun terasilta vajalle.
Ensin lapioitiin nurmikkoa pois ja laitettiin puut reunustamaan polkua. Polun pohjalle suodatinkangasta ja päälle kivituhkaa. 


Aiemmin kirjoitin vierailusta Koiramäen Pajutallille. 
Ostin sieltä hauskat jalan muotoiset askellaatat polulle. 


Lopuksi vielä "päällystin" polun valkoisilla koristekivillä.
Toistaiseksi valkoiset kivet ovat saaneet olla paikoillaan, vaikka hauska niitä on käydä koskettelemassa. 
Enkä puhu nyt itsestäni, vaan 2-vuotiaasta tutkimusmatkailijastamme. :)
Hauskinta on hypellä laatalta toisella ja ihmetellä kenen varpaanjälkiä maassa oikein on.


Vaja toimii myös oivana piilopaikkana pienelle ihmiselle. 
Isäni opetti N:lle miten oven saa avattua ja laitettua takaisin säppiin. 
Hän juoksee vajaan ja seisoo siellä hiiren hiljaa ja kurkistelee seinän raoista, kunnes joku tulee etsimään. Kun etsijä lähestyy, purskahtaa hän jännittyneeseen kikatukseen, huutaa kukkuu-pöö ja syöksähtää vajasta ulos. Ja sitten sama toistuu x 10. 
(Ja kyllä, kirves on nostettu katonrajaan, pois pienten käsien lähettyviltä. :) )


Ostin (muistaakseni) Lahden ABC:n yhteydessä olevasta Paperikuu -liikkeestä vielä asianmukaisen kyltin seinään.
Miehen mielestä turhake, minun mielestä välttämättömyystarvike. ;)

Muistaisikohan sitä huomenna tilata muutaman kuution klapeja talven varalle?

T








tiistai 2. syyskuuta 2014

SWAN

Vihdoinkin minulla on valaisin omalla yöpöydälläni!
Viimeiset kaksi vuotta olen ollut ilman valoa. 
Ensin minun puolellani sänkyä oli vauvan rottinkinen ensisänky. Sitten oli pinnasänky. Välillä koko yöpöytäkin on ollut jossain muualla.
N on nukkunut omassa huoneessaan vuoden alusta lähtien eli reilut kahdeksan kuukautta. 
En vain ole saanut hankittua valaisinta. 

Pitkään ja hartaasti olen etsinyt ja miettinyt vaihtoehtoja. Ja viimeisen vuoden aikana olen toistuvasti päätynyt samaan eli Eero Aarnion valkoiseen Swan-valaisimeen.

Eihän se lopulta ollut kuin viitseläisyydestä kiinni... Vihdoin klikkasin ostoskoriin tuon ihanan valaisimen ja viikon päästä malttamattomana avasin pakettia. 
Ja kyllä, se oli juuri niin kaunis kuin ajattelinkin.
Ja niin täydellinen juuri minun yöpöydälleni.



Puhdaslinjainen Swan on monipuolinen pöytävalaisin, joka sopii niin työpöydälle kuin olohuoneeseen. Tai makuuhuoneeseen, yöpöydälle. :)
Valkoinen ja keltainen Swan kuultavat läpi, mutta musta on kohdevalaisin.
Aarnion muotokieli ja toisaalta myös leikkisä tyyli, joka hänen tuotannossaan esiintyy, miellyttävät minua kovasti.

Kotoamme löytyy kyseisen suunnittelijan tuotantoa enemmänkin. 
Olen ostanut mm. molemmille pojille omat Puppyt. Ne saavat sitten joskus tulevaisuudessa muuttaa poikien mukana heidän omiin koteihinsa.



Aarnio itse sanoo valaisimesta:

 – Sehän on ihan tavallinen työpöytävalaisin, joka vain on kirjoitettu uudelleen; päivitetty tähän päivään.



Nyt sytytän joutseneeni valot, kömmin sänkyyn ja otan hyvän kirjan käteeni. 
Valoa pimeneviin iltoihin!

T