sunnuntai 30. marraskuuta 2014

1. ADVENTTI

Tänään vietetään ensimmäistä adventtia.
Kynttilä on palanut aamusta alkaen.
 
Pientä hiljaisuutta on ollut blogissa.
Aiemmin kirjoitin, että sairastuvassa  ollaan jo voiton puolella...
Ei oltukaan.
Uusi tauti iski heti perään ja paljon rajumpana. Tällä kertaa kaataen myös perheen pienimmän petiin.
Itse olen yhä toipilaana. Voimat on aika vähissä yli kolmen viikon sairastelun jäljiltä.
Nyt on jo hiukan valoa näkyvissä ja syytä olisikin, sillä olemme lähdössä miehen kanssa ihan kaksin muutaman päivän kuluttua Kööpenhaminaan. Ja siellä en aio sairastaa!
 
Jouluisia juttuja on jo jonkin verran hiipinyt kotiin.
Ystävykset Pähkinänsärkijästä pääsivät eilen pöydän reunalle.

 

 
Valoisaa 1. adventin jatkoa!
 
T
 

tiistai 18. marraskuuta 2014

IHANA, PEHMEÄ TALJA

Viime viikolla meille kotiutui Taljakaupasta ihana, pitkävillainen lampaantalja.
Halusin tuohon Hayn tuoliin jonkun muhkean ja lämpimän taljan. 
Tuolissa on hyvä istua, mutta etenkin talvella, jokin pehmike on kiva. 
Aiemmin tuolissa oli Ikean tekotalja, joka luisti koko ajan pois tuolista. 
Tuo aito talja pysyy paikoillaan loistavasti, eikä valu pois.
Villan pituus on 10-20 cm, joten se on ihanan pörröinen ja pehmeä.




       Lampaantalja Rusty XLLampaantalja Harmaa XL
                               Rusty                                           Harmaa                                  

         (kuvat Taljakauppa )


Mietin pitkään minkä värin valitsen. 
Valkoinen meillä jo on, joten se oli pois laskuista.
Harmaan ja ruskean välillä käytiin kunnon kamppailu. Molemmat on tosi kauniita, mutta harmaaseen lopulta päädyin, koska se sopii kotimme väritykseen vaan paremmin. 
Teinin huoneeseen voisin kyllä hankkia tuon Rustyn.






T




maanantai 17. marraskuuta 2014

TÄHDET, TÄHDET

Eilen illalla sain ihmeellisen siivouskärpäsen puraisun.
Toki asiaan saattoi vaikuttaa se, että olin koko päivän laahustanut pikkujoulujen jälkeisissä väsyneissä tunnelmissa.
Yleensä minulle käykin juuri näin, jos olen aamun ja päivän käynyt vähän pienemmällä liekillä, illasta iskee hirvittävä halu tehdä kaikenlaista. 
Siivota, sisustaa ja järjestellä.

Aloimme pienen miehen kanssa penkoa joululaatikoita. 
Ihastuneita huokauksia kuului lapsen suusta vähän väliä. Ehkä myös vähän äidinkin. :)
Tontut ja muut jätimme vielä laatikkoon, mutta tähdet ripustimme jo olohuoneen ja ruokailuhuoneen ikkunoihin. 
Ihanan tunnelmallinen valo.



Suurimman riemun sai kuitenkin aikaan oma poro. Joka tosin on lapsen mielestä bambi. :)
Joka päivä kotimme takana olevalla pellolla kulkee kauriita tai peuroja eli siis bambeja. Yleensä laumassa on 3-6 "bambia". 
Niitä ihaillaankin päivittäin. 
Viime vuonna yritin ehdottaa kaupassa pientä suloista jääkarhuvaloa lapselle, mutta hän halusi vain poron.
Tänään valoporoa on kuljetettu mukana vähän kaikkialle. 
Päiväunien ajaksi se sai sentään jäädä keittiöön. :)


Voi kumpa olisinkin jättänyt eiliset puuhat vain joululaatikoiden tutkimiseen...
Mutta ei, päätin räjäyttää vaatehuoneen kaaoksen.
Miten sitä pientä nyssykkää ja pussukkaa kerääntyykin sinne niin paljon??
Monet kerrat olen miettinyt, että nyt sen järjestän, mutta viime hetkillä kuitenkin muuttanut suunnitelmia.
Eilinen olotila olikin kyllä mainio tuohon puuhaan.
Fiksuna olisin toki odottanut, että mieskin on kotona tuon siivouspuuskan aikana. 
Kaksi vuotias apulainen tuo hieman haastetta puuhaan...

Nyt lähtee KAIKKI ylimääräinen tavara kiertoon/kaatikselle.
Onneksi meidän paikalliskirppis facebookissa on tehokas tapa saada kamat kiertoon nopeasti.
Minussa ei ole koskaan edes ollut hamsterin vikaa. 
En siis käsitä mistä tämä kaikki tavara on tullut?!

Rakas joulupukki, älä tuo meille enää yhtään turhaa tavaraa!

T

perjantai 14. marraskuuta 2014

JOULUKORTTIJUTTUJA...

Sairastuvassa aletaan olla jo kohta voiton puolella. Huh!
Pienin on toistaiseksi säästynyt tältä lentsulta. 
Ja tietenkin mies on reissussa, kun on itse sängyn pohjalla puoli kuolleena, seuranaan ERITTÄIN virkeä ja aktiivinen pari vuotias...
Ei kehuttava kombo. :)

Jotain on kuitenkin saatu aikaan täälläkin.
Nimittäin joulukortit!
Olen tehnyt lähes joka vuosi itse joulukortit. Toki jokunen laiska vuosikin on väliin mahtunut ja silloin olen joutunut ostamaan Tiimarin valmiit kortit.

Selväksi on varmaan tullut, että minä olen näpertelijä. 
On kiva tehdä itse. Nautin siitä. Arvostan myös toisen tekemää työtä, oli se sitten joulukortti, villasukat tai joku muu käsityö. 
Käsillä tehty on aina kaunista.
On myös aivan ihanaa saada itse tehty kortti. Olen säästänyt JOKAIKISEN käsintehdyn joulukortin, jonka olen vuosien saatossa saanut.  Ja tunnustan, että muut lähtevät mappi ööhön sitten joskus joulun jälkeen, ei vain riittäisi tila säilyttää kaikkia kortteja. :)

Moni on kysynyt, että missä ihmeen välissä ehdit tehdä kortit itse?
Loppujen lopuksi ei sitä aikaa oikeasti kulu ihan hirvittävästi. 
Tämän vuoden kortit valmistui eilen, kun lapsi nukkui (extra)pitkät päiväunet. Okei, parin kortin viimeistelyt tein, kun lapsi söi välipalaa. 
Pari tuntia ja valmiit olivat. :)


                                                  

Tänään on maisteltu ensimmäiset glögit ja omena-kaneli-tortut.
Huomenna isi-mies kotiutuu yhdeksi yöksi ja ihan vain sen takia, että tämä äiti pääsee pikkujouluilemaan. :)

Kivaa viikonloppua!

T

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

KOIRAMÄEN PAJUTALLIN JOULU

Pyörähdin tänään pikaisesti ihanassa Koiramäen Pajutallissa. 
Jouluisia juttuja oli ilmestynyt aittoihin ja myymälään runsaasti.
Niin kaunista ja tunnelmallista. Valoja oli ripusteltu jo joka puolelle.
Varmasti paikka on upean näköinen hämärässä, puhumattakaan sitten, kun maa saa valkoisen lumipeitteen.















Tokihan jotain tarttui mukaankin...
Niistä lisää myöhemmin. :)

T

lauantai 1. marraskuuta 2014

PÄTKISKAKKU


Eilisissä Halloween juhlissa oli tarjolla suussa sulavaa pätkiskakkua.
Kakku on helppo ja nopea tehdä, eikä vatkainta tarvitse käyttää ollenkaan.
Edellisen kerran tarjosin kakkua eräillä vaatekutsuilla, joiden teemaan sopi hyvin kuvan tähti-aiheinen kakku. :)

Pohja:

4 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
3-4 rkl kaakaojauhetta
150 g sulatettua margariinia tai voita
2 dl maustamatonta jugurttia
6 patukkaa Pätkistä
3 kananmunaa

Kuorrutus:

200 g suklaata (käytin Fazerin sinistä)
100 g voita tai margariinia

Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää paloitellut pätkikset sulaneen rasvan joukkoon ja sekoita. 
Lisää rasvan ja suklaan sekaan jogurtti ja munat. 
Lisää sekaan vielä kuivat aineet. 
Sekoita seos huolella, taikinaa ei kuitenkaan tarvitse vatkata koneella. 
Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista n. 45 minuuttia 175-asteessa. 
Kumoa kakku heti kuumana varovasti pois vuoasta ja anna jäähtyä.
Sulata kuorrutuksen aineet varovasti liedellä kattilassa koko ajan sekoittaen (tai mikrossa) ja valuttele kuorrutus jäähtyneen kakun päälle. 
Kakun voi halutessaan koristella valkosuklaalla, suklaalastuilla...
Herkullista pyhäinpäivän jatkoa!
Jostain syystä en pysty kommentoimaan muiden blogeissa, enkä edes omassa kommenttiboksissa pysty vastata viesteihin. 
Osaako joku auttaa??
T