lauantai 12. syyskuuta 2015

LUMOAVA LILJA

Vihdoinkin! Ihanat liljat ovat puhjenneet kukkaan.
Istutin keväällä erilaisia liljoja takapihalle, puuvajan viereen. 
En muistanut yhtään, millaisia kukkia penkistä oli nousemassa.
 Enkä muista lajiketta vieläkään, mutta kyseessä oli joku hiukan isompi liljalaji.

Istutin samaan penkkiin myös matalia, valkoisia liljoja.
Kauniita nekin olivat sen hetken, minkä ehtivät olla kukassa.
Lehdet tippui niistä tosi nopeasti. Mitään ötökkää en havainnut kyseisissä liljoissa, mutta oudosti tiputti kaikki terälehtensä.
Nämä isot vaaleanpunaiset ovat sen sijaan olleet kukassa jo pitkään. 






Aika upeita, vai mitä?

Terhi

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

HERKKÄÄ...




Ostin alkukesästä ihania lasisia kuplia, kelluvien tuikkukuppien kaveriksi lasimaljaan.
Kuplat ovat hyvin haurasta, ohutta lasia.
Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että tippuessaan keittiön kivilattialle, 
menevät ne miljooniksi pieniksi sirpaleiksi...
Melkein lasijauheeksi. ;)

Pienet sormet eivät ole kertaakaan käyneet maljassa, vaikka etukäteen uskoinkin, 
että täällä uitetaan niin sormet kuin pikkuautotkin.
Rauhassa on saaneet olla kuplat, vesi ja malja.

Vettä kannattaa vaihtaa maljaan sopivin väliajoin.
Huuhtelen myös lasikuplat ja maljankin aika ajoin, sillä seisova vesi saa aikaan 
limaisen kalvon sekä maljan, että kuplien pintaan.

Kaunista ja herkkää.

Herkät ovat myös kirjoittajan fiilikset...
Reilun kolmen vuoden kotiäiteys on päättymässä.
Neljän päivän päästä aloitetaan Nooan kanssa päiväkotiin tutustuminen ja
 10. päivä on palattava takaisin töihin.
Suoraan sanottuna hirvittää.



Paljonko niitä nessuja pitää pakata mukaan ensimmäisenä päivänä?

Terhi



lauantai 18. heinäkuuta 2015

ASUNTOMESSUT: LASTENHUONEET

Edellisessä Asuntomessu - postauksessa palasimme kultaiselle 80-luvulle.
Seuraavaksi on vuorossa katsaus messutalojen lastenhuoneisiin.
Erityyliset parvisängyt tai säilytyskalusteiden päälle rakennetut sängyt olivat hyvin suosittuja.
Myös ihanasti oli värejä käytetty perheen pienimpien valtakunnissa.
Hauskasti oli myös eräässä hirsitalossa maalattu liukuvärjäyksellä lastenhuoneen seinät.
Tässäpä parhaita paloja.

Hevi Kivitalo

Casa Del Limon


Villa Chili

Passiivikivitalo


Villa Kapee

Deko 165

Villa Beauty





Verso

Jämerä Leija

Rock-kivitalo Villa Aletta

Tuo viimeisen kuvan puumaja on ihan ehdoton suosikkini!
Taatusti on jokaisen pienen tytön ja pojan  mieleen tuollainen puumaja omassa huoneessa. :)

Terhi

torstai 16. heinäkuuta 2015

IHANAT PIONIT

Yksi kauneimmista kukista mitä tiedän, on ehdottomasti pioni.
Ystäväni antoi minulle penkistään aivan uskomattoman kauniita pioneja. Ihania! 
Keväällä tilasin omaankin puutarhaan pioneja, mutta niille ei nyt löytynytkään paikkaa, 
joten annoin ne äidilleni.
Ensi kesänä vannon istuttavani niitä uuteen kukkapenkkiin. :)

Miten upeita ne onkaan maljakossa.
<3 






Kiitos A näistä upeista kukista!

Terhi


sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

KASARITUNNELMAA ASUNTOMESSUILLA

Kävimme perjantaina ystäväni kanssa Asuntomessuilla.
Olimme varautuneet kunnon ruuhkaan, mutta avajaispäivänä oli väkeä liikkeellä yllättävän vähän.
Parissa kohteessa piti rappuihin jonottaa, muuten sai kierrellä aivan rauhassa.

Betonipinnat sisustuksessa olivat edelleen suosittuja. Etenkin betonisia sisäportaita oli yllättävän paljon. 
Myös kupariset ja kullanväriset hanat ja suihkut näyttivät olevan in. Itse en niistä juurikaan innostunut... 
Voisin kuvitella, että meidän kalkkisella vedellä hanat saataisiin äkkiä vihreiksi. :)

Viimeisenä kävimme kerrostaloasunnossa, joka oli sisustettu täysin 80-luvun tyyliin. Mikä nostalgia matka! 
Kasarikodissa sai ihan rauhassa tutkia kaappeja ja hypistellä ja kokeilla tavaroita. 
Kohteen museoesineistä vastasi Vantaan kaupunginmuseon henkilökunta. 
Oli oikeasti aivan tavattoman hauskaa "matkustaa menneeseen".
 Monet jutut kasarikodin sisustuksessa toivat mieleen hauskoja muistoja.



Tässäpä kunnon kuvapläjäys suoraan 80-luvulta!




















Mainiota, eikö totta?

Terhi


lauantai 11. heinäkuuta 2015

EN OLE KOSKAAN...

Taannoin kiersi blogeissa hauska "En ole koskaan..." haaste.
Tarkoitus on listata kymmenen asiaa, jota ei ole koskaan tehnyt.
Maailmassa on varmaan miljoona asiaa, mitä en ole tehnyt, mutta piti silti oikein kunnolla miettiä, mitä minä en ole tehnyt. :)

En ole koskaan...


... pujottanut matoa koukkuun.
Hyi. Se on vaan yksinkertaisesti niin ällöä. Kalastanut olen joskus, mutta en ole myöskään koskaan perannut kalaa. 
Yläasteen biologian tunnilla annoin parilleni sen kunnian...


... spreijannut mihinkään.

En ole myöskään koskaan sotkenut, rikkonut tai tuhonnut kenenkään muun omaisuutta. 
Ja sen olen takonut myös lapseni päähän, että kylillä ei kuljeta riehumassa ja vandalisoimassa toisten omaisuutta...


... fanittanut mitään tai ketään.

Toki olen tykännyt/tykkään monestakin bändistä/artistista, mutta kukaan ei ole saanut minua kirkumaan hysteerisenä vuokseen. 
En ole myöskään vuorannut nuorena huonettani julisteilla tai muilla fanijutuilla.




... matkustanut junan makuuvaunussa.

Olen matkustanut junilla paljonkin, mutta koskaan ei ole ollut tarvetta makuupaikalle.
 Ehkä testaan sen vielä joskus.


... varastanut mitään.

Kerran, 80-luvun alkupuolella, menimme kahden kaverin kanssa kauppaan ja he halusivat näyttää minulle, miten helppoa sieltä on varastaa mehujätskiä. Menin aivan paniikkiin ja juoksin kaupasta ulos. Pian he tulivat perässäni ja toivat minullekin mehujään! 
En suostunut ottamaan jätskiä ja olin koko kotimatkan ihan varma, että kohta joku tulee peräämme ja joudun vankilaan...  
Huh! Ei tullut, enkä siis  joutunut lusimaan!


... osannut vislata.

Siis sillälailla sormien avulla. 
Yrittänyt olen lukuisat kerrat, mutta eihän sitä syljen määrää kestä pirukaan... :D




... tykännyt kahvista.

Joskus yritin juoda kahvia töissä, mutta eihän siitä mitään tullut. 
Ja toisaalta, kun en ole tähän ikään mennessä sitä oppinut, niin miksi enää opetellakaan. 
It`s teatime!


... syönyt rapuja.

Niitä olen kyllä ajatellut maistaa. Olisiko mikään hauskempaa, kuin järjestää kunnon rapujuhlat?! 
Mutta osterit tai muuta limaiset otukset... Ehdoton NO!


... tykännyt uida luonnonvesissä.

Meressä saatan jonkin verran pulikoida, mutta järvet, lammet tai joet ei ole ollenkaan mun juttu.


... koskaan ratsastanut kamelilla.

Mutta norsulla olen !


Terhi