keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

SININE SALONG SPA

Viime viikonlopun reissu Tallinnaan koostui erilaisista hemmotteluhoidoista, shoppailusta ja ihan vaan oleilusta.
Olimme etukäteen varanneet erilaisia hoitoja, hotelliamme vastapäätä sijaitsevasta Sinine Salong Spa:sta.



Kävimme syömässä ennen hoitoihin menoa, joten hoitolan rauhallinen ja rentouttava ilmapiiri tuntui aivan täydelliseltä.
Hämärä valaistus, kynttilöitä ja rauhallista musiikkia.
Täydellistä!

Ensimmäiseksi kävimme jalkahoidossa.
Olimme varanneet duo-huoneen, jossa istuimme valtavissa nojatuoleissa vierekkäin, 
lähes nirvanaan vajoten, jalkojen ja mielen rentoutuessa.




Seuraavaksi oli vuorossa klassinen kokovartalohieronta ja uudet ripset ja kulmat.
Aikainen aamuherätys, matkustaminen, shoppailu ja täysi vatsa ja erittäin rentoutunut olo, 
sai aikaan sen, että minä nukahdin ripsien laitossa! :)


Lauantaina kävimme aamupalalla hyvin freesinä...
Aamupalan jälkeen palasimme Siniseen Salonkiin meikkaukseen ja kampauksen laittoon.
Tukka hyvin, kaikki hyvin.

Edellis iltana hemmotellut jalat joutuivat lujille, kun shoppailimme k-o-k-o päivän!
Palasimme hotelliin vasta illalla.
Ja voin kertoa, että suihkun jälkeen sänkyihin kaatui kaksi hyvin uupunutta shoppailijaa. :)

Hetken mietimme, että olisimme käyneet vielä sunnuntai aamuna kasvohoidossa.
Päätimme kuitenkin jättää seuraavallekin kerralle jotain 
ja piipahdimme Vanhassa kaupungissa pikaisesti kukkaostoksilla, ennen kotiin paluuta.

Tämä viikonloppu tuli niin tarpeeseen!
Jokainen ansaitsee aina välillä pientä hemmottelua.

Seuraava reissu on jo suunnitteilla... :)

Terhi







6 kommenttia:

  1. Kuulostaapa ihanalta hemmottelureissulta. Juuri tuollaisia pitäisi aina välillä tehdä:) Paikka näyttää kivalta myös.

    VastaaPoista
  2. Kyllä, jokainen on hemmottelunsa ansainnut, oli se hemmottelu millaista tahansa. Paikka oli aivan ihana. Myös hoitojen välissä sai istuskella taukotilassa, jossa oli jokaiselle oma verhoilla rajattu "loossi". Tarjolla sitruunavettä ja pientä purtavaa. Täällä en viitsinyt kuvailla, olisi voinut häiritä muita asiakkaita kylpytakeissaan. :) Ihana reissu! Suosittelen! :)

    VastaaPoista
  3. Oi teillä näytti olevan ihana reissu! Kiva että pääsitte rentoutumaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanaa oli ja tarpeellista! Tuli taas monta elinvuotta lisää ja maailmasta taas pikkuisen parempi. :)

      Poista
  4. Oi kun ihanan näköinen paikka. Tallinassa on aina kivaa käydä ja hoidoissa tulee myös aina käytyä. :) Iloista viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti tätä paikkaa, jos Tallinnaan on menossa ja hoitoja haluaa.
      Hyvällä paikalla, edullinen ja hyvä palvelu.
      Ja hiveleehän tuo kaunis sisustus myös silmää. :)

      Poista

Kiitos, kun kommentoit!