torstai 1. tammikuuta 2015

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!


Meillä vuosi vaihtui rauhallisesti kotioloissa.
Saunottiin, herkuteltiin ja katseltiin raketteja.
Oltiin vaan ja möllöteltiin.
Nautittiin yhdessä olemisesta.


Vuonna 2014

tutustuin useaan huippu tyyppiin
sain uusia ystäviä
tein paluun 90-luvulle, järkkäämällä ysäribileet (oih, salihousut ja vyölaukku)
kävin kolmessa eri kylpylässä
nauroin paljon...
...itkinkin vähän
järjestimme pienellä porukalla "Äitien hyväntekeväisyysjuoksun"
matkustelin kotimaassa ja vähän ulkomaillakin
liikutuin esikoisen alakoulun viimeisessä kevätjuhlassa
esikoiseni aloitti yläkoulun
olin noin 190 päivää "reissuleskenä"
kannoin 1600 kg mukulakiviä -yksin...
...enkä saanut vielä tarpeekseni, jatkoimme pihakivetyksellä
nautin kotiäitiydestä
vaihdoin kotonamme huoneiden paikkaa...
...ja huonekalujen paikkaa (tätä useastikin ;) )
täytin 38-vuotta
aloitin blogin
leivoin paljon
en käynyt kertaakaan luonnonvesissä uimassa
haaveilin
toteutin haaveita
kävin teattereissa, konserteissa, musikaaleissa, mutta vain kerran leffassa
olin onnellinen ja kiitollinen perheestäni ja läheisistäni

-ja olen sitä yhä

Parhaiten mieleeni on jäänyt monta pientä, ihanaa asiaa ja tapahtumaa vuoden varrelta, mutta myös "Äitien hyväntekeväisyysjuoksu"-tapahtuma, 
jonka järjestimme pienellä porukalla toukokuussa.
Tapahtuma oli huikea!
Osallistujia ja yhteistyökumppaneita oli hurja määrä - aivan uskomatonta miten moni taho lähti tapahtumaan mukaan.
Koko tapahtuman tuotto lahjoitettiin Uudelle lasten sairaalalle.


Tämä uusi vuosi tuo ison muutoksen perheeseemme, mutta onneksi vasta elokuussa.
Silloin pienin täyttää kolme vuotta ja minä palaan töihin ja lapsi aloittaa päivähoidossa.
Miehen pitkien ulkomaan komennusten vuoksi on ollut paljon helpompaa pyörittää arkea, kun on saanut olla kotona.
Kauhun sekaisin tuntein odotan ensi syksyä, jolloin kaikki on hoidettava työn ohessa. 
Myös päiväkotielämä saattaa tuoda jonkun haasteen mukanaan... etenkin lapselle, joka on hyvin kiinni äidissä. 
Onneksi siihen on vielä yli puoli vuotta aikaa!

Miehen komennukseen ei...
Tämän vuoden ensimmäinen reissu alkaa jo maanantaina 5.1 ja kotiin hän palaa helmikuun lopussa.

Viime vuosi sujui ilman suurempia kommelluksia, kaiken kaikkiaan siis oikein hyvin.
Lupauksia en tehnyt uudelle vuodelle.
Toiveeni olkoon, että uusi vuosi tuokoon mukanaan suunnan hyvästä parempaan.

Hyvää uutta vuotta juuri sinulle!

T

2 kommenttia:

Kiitos, kun kommentoit!