perjantai 19. syyskuuta 2014

IHANA SAUNAMÖKKI

Yksi ihminen, joka on ollut vahvasti läsnä koko elämäni ajan, on ihana, kaunis serkkuni M.
Olemme syntyneet kolmen päivän ikäerolla. Olemme olleet lähes aina yhdessä. 
Välillä enemmän ja välillä vähemmän. 
Opiskeluaikoina asuimme yhdessä ja se vasta kultaista aikaa olikin... :)
Vain kerran vissiin tuli erimielisyyksiä voiveitsen kohtalosta, muuten olemme olleet hyvinkin sopuisa parivaljakko.

Muutama vuosi sitten serkkuni rakensi miehensä kanssa talon aivan minun vanhempiani vastapäätä. 
Jokaiseen Pohjanmaan reissuun on mahdutettu iloinen jälleentapaaminen. Silloin nauru ja puhe raikuu, me kun ei olla aivan hiljaisimmasta päästä, ainakaan yhdessä. 
Voidaan puhua mistä vaan, miettimättä, että mitähän toinen nyt ajattelee. 
Hän on sielunsiskoni. <3 

Otin muutaman kuvan heidän ihanassa saunamökissään. Mökki on rakennettu takapihalle, lähes joen rantaan. Saunatilojen lisäksi mökissä on takkahuone pienine keittiöineen. Mökin ympärille on rakentumassa vielä iso terassi, joka kiertää koko mökin. Palju, joka löytyy mökin takaa, upotetaan myös terassiin. 

Tässäpä kunnon kuvapläjäys! 











Tässä myös muutama pieni kuva serkkuni kauniista, avarasta ja valoisasta kodista.




Ikkunasta pilkistää pikkuisen saunamökkiäkin. :)



Kiitos murunen, kun sain käydä teillä kamerani kanssa heilumassa! <3

T




6 kommenttia:

  1. Kaunis kiitos itsellesi, sielunsisko <3. Jokohan mekin pääsisimme parantamaan maailmaa saunan lauteille ja naurullamme lisäämään muutaman elinvuoden! Halauksia!! M

    VastaaPoista
  2. Ihana saunamökki! Ja kotikin näyttää niin kauniilta. Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saunamökki on niiiin ihana! Harmi, ettei meidän tontille mahdu sellaista. :) Kivaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  3. Toi on M kyllä niin mahtava toi teidän saunamökki ja kotikin! T. yksi niistä yli kahdestakymmenestä :D

    VastaaPoista
  4. Ihana tuo saunamökki!! :)

    Tulin vastavierailulle bloogiisi, täällähän näyttää hyvältä :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit!