ROTUMAILLA

"...Alakaa peellä, loppuu aalla, hianoo olla Pohojammaalla..."

Tehtiin pienimmän kanssa vajaan viikon reissu lakeuksille, mummolaan. 

Se on se paikka, missä näkee aina kauas. Pystymetsää ja laakeeta peltoo... :)

Mies ja teini jätettiin tällä kertaa kotiin -kouluun ja töihin.

Reissu oli aivan ihana, mutta toisaalta myös kovin outo. En ole tainnut käydä lapsuudenkodissani reiluun 13 vuoteen ilman esikoista. Koko ajan tuntui, että jotakin puuttuu. <3

Olen muuttanut vuonna 1995 pois Pohjanmaalta. 

Joka kerta, kun sinne palaan, tunnen tulevani kotiin.

Vaikka paikka onkin minulle tärkeä ja niin suuri osa minua, siellä asuu paljon tärkeitä ihmisiä; omat vanhemmat, veli perheineen, isovanhemmat, hurja määrä serkkuja ja muita sukulaisia, ystäviä... En silti usko, että olisin koskaan paluumuuttaja. 

Toki koskaan ei pidä sanoa, ei koskaan. :) 

Ollaan kotiuduttu niin hyvin tänne Etelä-Suomeen, pääkaupunkiseudun kupeeseen, pienehkölle paikkakunnalle. Täällä on myös ennestään tuttuja pohjalaisia ja myös paljon sellaisia, joihin olen vasta täällä tutustunut ja heistä on tullut lähtemätön osa elämääni. <3 

Väitän, että kyllä pohojalaanen toisen pohojalaasen tunnistaa!

Toki koti-ikävä välillä vaivaa ja olisi ihanaa ja toisaalta myös paljon helpompaa, jos sukulaiset olisivat lähempänä. Etenkin, kun mies reissaa paljon työn vuoksi ympäri maailmaa, apu, tuki ja seura olisi välillä tarpeen. Onneksi on ystäviä!

Myös lasten vuoksi olisi ihanaa, jos asuttaisiin lähempänä isovanhempia ja muita sukulaisia. Minulla on suuri suku, serkkujakin on 29. Muistan miten pienenä oli aina serkkuja ympärillä ja leikkikaverina. Omilla lapsillani lähimmät serkut on 400 km päässä. Aika surullistakin. 

Ikävää kuitenkin lievittää useat käynnit vuoden aikana Pohjanmaalla ja sieltä myös saadaan suht usein tänne vieraita. 

Ovet on avoinna, tervetuloa vaan sukulaiset ja ystävät! :)

T