sunnuntai 31. elokuuta 2014

IHANA KESÄKURPITSAKAKKU

Eipäs olisi tullut mieleenkään, että kesäkurpitsasta voisi tehdä myös kakkua. 
Tykkään kokeilla uusia ja vähän erilaisia reseptejä. Ja onneksi testasin myös tämän. 
Hyvää oli!
Ohjeen löysin Pirkasta. Alkuperäisessä ohjeessa oli myös kookosta, mutta ne jätin pois, koska en lukeudu ollenkaan kookoksen ystäviin...


POHJA 

1 (n. 300g) kesäkurpitsa
150g voita tai margariinia
3 kananmunaa
3 dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1,5 tl kanelia
0,5 tl inkivääriä
0,5 tl neilikkaa

Raasta kesäkurpitsa keskikarkeaksi raasteeksi. 
Sulata rasva ja sekoita joukkoon kurpitsaraaste.

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää rasva-raasteseos.
Sekeoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.
Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (3l).

Paista 175 asteessa noin 45 minuuttia.
Anna kakun jäähtyä hieman ja kumoa se.

VÄLIIN

1 dl appelsiinimarmeladia

Halkaise jäähtynyt kakku puoliksi.
Levitä pohjalevyn päälle appelsiinimarmeladi.

KUORRUTUS

2 rasiaa (a`180g) appelsiinituorejuustoa
1 prk maitorahkaa
1,5 dl tomusokeria

Sekoita kuorrutuksen aineet kulhossa. 
Levitä puolet kuorrutteesta kakun väliin ja loput pinnalle.
Ripottele kuorrutteen päälle mantelirouhetta ja nonparelleja.


Herkullisia hetkiä!

T


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!